Jätä sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuusta huolehtiminen meille.


Palveluyhtiö Elker huolehtii tuottajavastuun velvoitteista tuottajayhteisöjen jäsenyritysten puolesta.

06.11.2015

SER-kierrätys ja Slush lanseeraavat maailman ensimmäisen SER-kierrätyspäivän

Tuottajayhteisöiden yhteistyöfoorumi SER-kierrätys kampanjoi yhdessä Slushin kanssa sähkö- ja elektroniikkalaitteiden kierrätyksen puolesta.

Pohjoismaiden suurimman startup-tapahtuman Slushin toisena päivänä vietetään maailman ensimmäistä SER-kierrätyspäivää, We3Recycle Dayta. SER-kierrätyksen kontti ottaa vastaan alle 25-senttisiä, käytöstä poistettuja SE-laitteita Messukeskuksen pihalla Slushin ajan 11.-12. marraskuuta kello 9-19.

- Visuaalinen suunnittelijamme Jenni Kääriäinen halusi tuoda tapahtumassa esille myös teknologian kehityksen varjopuolen - globaalisti kasvavan SER-jätteen määrän. Kun SER:iä lähdettiin hankkimaan lavasteita varten, huomasimme kuinka tietämättömiä itse olimme asiasta. Koimme, että tarve tietoisuuden kasvattamiseen siitä, mihin SER:iä tulisi palauttaa ja mikä kaikki oikeastaan on SER:iä, on suuri, Slushin kumppanuuspäällikkö Ghita Wallin sanoo.

SER:iä Messukeskuksen lattiasta kattoon

Tämänvuotisen Slushin lavasteet on rakennettu vanhoista laitteista kuten porista, pesukoneista ja piirilevyistä. Lisäksi 
SER:iä ja sen kierrätykseen liittyvää infoa voi Slushissa bongata esimerkiksi päälavalta, demoalueelta sekä ravintolamaailmasta. 

Suomen sähkö- ja elektroniikkalaitteiden virallinen kierrättäjä SER-kierrätys on yhteistyökumppaneidensa kanssa lainannut tonneittain laitteita lavasteita varten. Tuottajayhteisöjen yhteistyöfoorumi SER-kierrätys hallinnoi Suomessa yli 400 virallista, maksutonta kierrätyspistettä ja niiden lisäksi yhteistyötä maanlaajuisen kauppakeräysverkoston kanssa. SER-kierrätys myös huolehtii, että laitteet käsitellään asianmukaisesti Suomessa. 

Valokuvakisan hauskin naama voittaa elämyslahjoja

Slushin ja SER-kierrätyksen Instagram-valokuvakisa, jonka voittaja saa palkinnoksi 150 euron lahjakortin Elämysmatkat.fi:hin. Etsi siis sähkö- ja elektroniikkalaitteistasi vetoavasti tuijottavia kasvoja. Ota sellaisesta kuva ja lataa se Instagramiin hashtagilla #SERxSlush.

SER-kierrätys ja Slush valitsevat hauskimman SER-kasvon maailman ensimmäisenä SER-kierrätyspäivänä torstaina 12. marraskuuta kello 19.

Takaisin

PALVELUYHTIÖ ELKER

Palveluyhtiö Elker Oy organisoi sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräystä ja kierrätystä sekä huolehtii muista tuottajavastuun velvoitteiden toteuttamisesta käytännössä. 

Elkerin omistavat tuottajayhteisöt SELT ry, ICT-tuottajaosuuskunta ja FLIP ry, jotka ovat siirtäneet tuottajavastuuvelvoitteet sopimuksin Elker Oy:n hoidettaviksi. Yhden tuottajayhteisön kanssa siirtosopimuksen tehnyt yritys saa käyttöönsä myös muiden Elkerin edustamien tuottajayhteisöjen palvelut.

Elker hoitaa tuottajavastuuta asiantuntevasti yli kymmenen vuoden kokemuksella ja pyrkii kaikessa toiminnassaan SER:n ympäristövaikutusten minimoimiseen.

Lue lisää Elkerin toiminnasta

YHTEYSTIEDOT

Elker Oy
Teknobulevardi 3-5
01530 Vantaa

puh: 010 249 1700
fax: 010 249 1719

sähköposti: info@elker.fi

Katso kaikki yhteystiedot

Top