28.06.2016

Juttusarja kiertotaloudesta: Viisas tuotesuunnittelu tehostaisi muovin kierrätystä

Muuntautumiskykynsä vuoksi muoveista on luotu maailmaan miljoonien eri tyyppien kirjo, mikä aiheuttaa päänvaivaa niiden kierrätyksessä. Siitä huolimatta kierrätysmuovilla on selvää liiketoimintapotentiaalia. Kuva: Ekokemin uusi muovinjalostamo/Ekokem Oyj.

Aihe on todella ajankohtainen ja kysytty, mutta tilanteeseen ei olla varauduttu. Näin lehtori Annukka Santasalo-Aarnio Aalto-yliopiston materiaalitutkimuksen laitokselta kommentoi muovin kierrätyksen tilaa Suomessa. Muoveista kierrätetään nyt noin 20 prosenttia, ja vuoteen 2020 mennessä EU:n tavoite on nostaa kierrätysaste 70 prosenttiin.

– Kysymys on pitkälti siitä, miten kierrätys otetaan huomioon tuotesuunittelussa. Mietitään esimerkiksi sitä, miten helposti muovi- ja metalliosat ovat eroteltavissa toisistaan ja onko eri muovilajien käyttö mahdollisimman pitkäjänteistä ja harkittua, Santasalo-Aarnio sanoo.

Muovin mahtavuus piilee siinä, että siitä voi helposti muovata lähes mitä tahansa, jopa 3d-printata talon. Miljoonien muovituotteiden lajittelu eri jakeisiin on kuitenkin haastavaa, koska kierrätysmekanismit eivät ole pysyneet jatkuvasti muuntautuvan muovin kehityksen kannoilla. Eroteltavuuden kehittäminen on kuitenkin ratkaisevaa, sillä muovilajikkeiden puhtaus vaikuttaa kierrätetyn muovin laatuun ja markkina-arvoon.

Eri-ikäiset SER-muovit haastavia kierrättää

Myös Kuusakoski Oy:n tutkimusinsinööri Tiina Malin liputtaa viisaan tuotesuunittelun puolesta. Aloitetuttaan työnsä Kuusakoskella hän purki ensitöikseen 200 sähkö- ja elektroniikkalaitetta osiin. Kaikkinensa laitteet sisälsivät yli 40 eri muovia. Ainoastaan yhtä viime vuosituhannella valmistettua pölynimuria lukuunottamatta kukin laite oli valmistettu useammasta kuin yhdestä muovilajista, yksi tulostin jopa 19:stä erilaisesta. Juuri moninaisuutensa vuoksi SER-muovit ovat kinkkisiä kierrätettäviä.

– Kyllä muovi silti kannattaa kierrättää. Vaikka se on materiaalina edullista, kuitenkin rahan arvoista, Malin sanoo.

Kuusakoski Oy on yksi Elkerin sopimuskäsittelijöistä ja huolehtii SE-laitteiden eri materiaalien kuten muoviosien erottelusta ja kierrätyksestä. Suuret muoviosat irroitetaan ja lajitellaan eri jakeiksi käsin, ja muut muoviosat murskataan sekajakeeksi. Sekarae ja muut muovijakeet jatkavat matkaansa jatko- ja hyötykäsittelijöille esimerkiksi Keski-Euroopaan.

Riihimäelle avattiin viime viikolla uusi muovijalostamo

Muovin kierrätys on erityisen ajankohtainen aihe Ekokemille, joka on investoinut 15 miljoonaa juuri avattuun kierrätysmuovinjalostamoon. Riihimäen uudelle laitokselle ohjataan käsiteltäväksi esimerkiksi kuluttajien keräämät muovipakkaukset, jotka infrapunasensori erottelee muovityypin spektrin perusteella muun muassa PET-muoviksi, polypropeeniksi ja polyeteeneiksi.

Pakkausmuovien kierrätystä helpottaa niiden lyhyt kierto, jonka ansiosta pakkausten sisältämät materiaalit tunnetaan hyvin. Toisinaan pakkauksissa on yhdistetty eri materiaaleja kuten pahveja ja muoveja. Silloin kierrätys mutkistuu huomattavasti.

– Uskoisin, että pakkaajat ja tuotteensuunnittelijat ottavat yhä enevissä määrin kierrätettävyyden agendalleen. Yhteiskuntavastuu on koko ajan tärkeämpää isommissa yrityksissä, sillä myös kuluttajat ovat kiinnostuneita siitä, Ekokemin Camilla Wiik sanoo.

Lue aiemmat jutut sarjasta:  

Seppälä valmistaa pilottimalliston suomalaisesta uusiopuuvillasta

Tarpaper Recycling jalostaa kattohuovista asvalttia

Takaisin

 

 

MIKSI VALITA ELKER?

  • 1. Elker on tuottajien omistama luotettava palvelun tarjoaja.
  • 2. Palveluyhtiönä Elker huolehtii ketterästi lain määrämistä tuottajavastuun velvoitteista tuottajayhteisöjen puolesta.
  • 3. Elker huolehtii SER-tuottajavastuun hoitamisen asiantuntevasti yli kymmenen vuoden kokemuksella.
  • 4. Elker organisoi sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräystä ja kierrätystä tehokkaasti kokonaisuutta optimoiden.
  • 5. Elker huolehtii, että SER käsitellään turvallisesti ja vastuullisesti ensisijaisesti Suomessa.
  • 6. Elker on osa yhteistyöverkostoa, jonka kautta voit selvittää velvoitteet ja hoitaa tuottajavastuun useimpien EU-maiden lisäksi myös Norjassa ja Sveitsissä.
Lue lisää Elkerin palveluista
Top