Jätä sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuusta huolehtiminen meille.


Palveluyhtiö Elker huolehtii tuottajavastuun velvoitteista tuottajayhteisöjen jäsenyritysten puolesta.

15.12.2016

Juttusarja kiertotaloudesta: Yhdellä joulukinkulla ajaa kolme kilometria

Yhteistyöprojekti Kinkkutemppu kerää suomalaisten kinkkurasvat joulun jäljiltä ja jalostaa niistä uusiutuvaa dieseliä.

 

Joulun yltäkylläinen herkuttelu päättyy usein pulmaan: minne hävittää kinkun paistinrasva? Tästä kysymyksestä sai alkuna Kemianteollisuus ry:n Kinkkutemppu-yhteistyötempaus. Kinkkutempauksen ansionsta tänä jouluna kinkun paistinrasvat voi kiikuttaa kymmenien K-Marketien ja Citymarketien Rinki-keräyspisteille aina 15.12. alkaen ja 2. tammikuuta saakka. Kinkkurasvoja voi kierrättää yhteensä 43 keräyspisteellä 18 paikkakunnalla Helsingistä Ouluun.  

–Yhteistyökumppaneiden himmeli on melkoinen, sillä myös kunnalliset viranomaiset ja keräyspisteiden tonttien omistajat on pitänyt saada tähän mukaan. Onneksi tempaus on otettu vastaan erittäin hyvin, Petri Ahola-Luttila Kemianteollisuus ry:stä kertoo.

Yhdestä keskikokoisesta kinkusta voidaan valmistaa uusiutuvaa dieseliä kolmen kilometrin ajomatkalle, ja rasvajätteestä tuotetun polttoaineen hiilijalanjälki on tavalliseen fossiiliseen dieseliin verrattuna jopa 90 % pienempi. Tavoitteena on jalostaa kinkun paistirasvasta ainakin 7000 litraa uusiutuvaa dieseliä, joka lahjoitetaan kahdelle kansalaisjärjestölle. Icehearts tukee syrjäytyneiden nuorten urheiluharrastusta ja Hope ry muun muassa vähävaraisten perheiden arkea. 

Yrityksistä mukana ovat Lassila & Tikanoja, joka toimittaa keräysastiat ja kerää rasvan; Kesko, jonka K-supermarketeissa ja Citymarketeissa keräys järjestetään; Honkajoki Oy, joka käsittelee rasvan sekä Neste, joka valmistaa uusiutuvan dieselin Porvoossa samassa yksikössä, jossa se valmistaa muutenkin eläinrasvajätteestä polttoainetta. 

 

Toimi näin:

1. Avaa ja huuhtele tyhjä maitopurkki.

2. Laita purkki tiskialtaan pohjalle.

3. Kaada rasva varovasti tölkkiin.

4. Sulje tölkki esimerkiksi teipillä.

5. Anna rasvan hyytyä viileässä ja vie se lähimpään keräyspisteeseen. Lähimmän keräyspisteen voit etsiä osoitteessa www.kinkkutemppu.fi.

Takaisin

PALVELUYHTIÖ ELKER

Palveluyhtiö Elker Oy organisoi sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräystä ja kierrätystä sekä huolehtii muista tuottajavastuun velvoitteiden toteuttamisesta käytännössä. 

Elkerin omistavat tuottajayhteisöt SELT ry, ICT-tuottajaosuuskunta ja FLIP ry, jotka ovat siirtäneet tuottajavastuuvelvoitteet sopimuksin Elker Oy:n hoidettaviksi. Yhden tuottajayhteisön kanssa siirtosopimuksen tehnyt yritys saa käyttöönsä myös muiden Elkerin edustamien tuottajayhteisöjen palvelut.

Elker hoitaa tuottajavastuuta asiantuntevasti yli kymmenen vuoden kokemuksella ja pyrkii kaikessa toiminnassaan SER:n ympäristövaikutusten minimoimiseen.

Lue lisää Elkerin toiminnasta

YHTEYSTIEDOT

Elker Oy
Teknobulevardi 3-5
01530 Vantaa

puh: 010 249 1700
fax: 010 249 1719

sähköposti: info@elker.fi

Katso kaikki yhteystiedot

Top