17.09.2007

Jäsenyritysten määrä jatkaa kasvuaan

Elker-ryhmittymän jäsenmäärä on jatkanut tasaista kasvuaan kesän jälkeen. Ryhmittymän kautta tuottajavastuunsa hoitaa jo yli 850 sähkö- ja elektroniikka-alan tuottajaa.

SELT ry:n jäsenyritysten määrä on 566. Lisäksi jäsenrekisterissä on 24 tytäryhtiötä, joiden puolesta varsinaiset jäsenet ovat ilmoittaneet hoitavansa tuottajavastuun. Tänä vuonna SELT ry on saanut jo 97 uutta jäsenyritystä.

ICT-tuottajaosuuskunnan jäsenmäärä on tänä vuonna kasvanut tuottajayhteisön kokoon nähden hiukan rivakampaa vauhtia kuin SELT ry:ssä. Uusia jäsenyrityksiä ICT-tuottajaosuuskunta on tänä vuonna saanut 44 saavuttaen 244 jäsenyrityksen määrän. ICT-tuottajaosuuskunnan jäsenet ovat ilmoittaneet jäsenrekisteriin 16 tytäryhtiötä, joiden puolesta varsinaiset jäsenet hoitavat tuottajavastuun.

FLIP ry on lampputuottajien tuottajayhteisö, jolle lamppuja Suomen markkinoille tuovat yritykset siirtävät tuottajavastuunsa sopimuksin. Tuottajavastuun siirto ei edellytä jäsenyyttä. Yhdistyksessä on tällä hetkellä viisi jäsenyritystä ja neljä tuottajavastuunsiirtosopimuksen tehneitä yrityksiä.

Elker-ryhmittymän jäsenmäärän kehitys elokuu 2005 - syyskuu 2007

Elker-ryhmittymän jäsenmäärän kehitys 

Huom! Mikäli yrityksenne on jäsenenä Elker-ryhmittymän tuottajayhteisössä ja raportoi kuluttajatuoteraporteissaan myös tytäryhtiönsä markkinoille tuomat kuluttajatuotteet, voitte ilmoittaa asiasta Elker Oy:lle ja tytäryhtiö(t) merkitään jäsenrekisteriin ilman lisämaksua.

Takaisin

 

 

MIKSI VALITA ELKER?

  • 1. Elker on tuottajien omistama luotettava palvelun tarjoaja.
  • 2. Palveluyhtiönä Elker huolehtii ketterästi lain määrämistä tuottajavastuun velvoitteista tuottajayhteisöjen puolesta.
  • 3. Elker huolehtii SER-tuottajavastuun hoitamisen asiantuntevasti yli kymmenen vuoden kokemuksella.
  • 4. Elker organisoi sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräystä ja kierrätystä tehokkaasti kokonaisuutta optimoiden.
  • 5. Elker huolehtii, että SER käsitellään turvallisesti ja vastuullisesti ensisijaisesti Suomessa.
  • 6. Elker on osa yhteistyöverkostoa, jonka kautta voit selvittää velvoitteet ja hoitaa tuottajavastuun useimpien EU-maiden lisäksi myös Norjassa ja Sveitsissä.
Lue lisää Elkerin palveluista
Top