Jätä sähkö- ja elektroniikkalaitteiden tuottajavastuusta huolehtiminen meille.


Palveluyhtiö Elker huolehtii tuottajavastuun velvoitteista tuottajayhteisöjen jäsenyritysten puolesta.

03.02.2015

Elker aloittaa yhteistyön 14 Euroopan maassa

Elker verkostoituu Euroopan suurimpiin maihin liittymällä osaksi WEEE Europe AG:ta. WEEE Europe AG on yhteistyöverkosto, joka toimii 15 maassa Suomi mukaan luettuna.

Yhteistyön myötä Elker Oy:n kansainväliset yritysasiakkaat voivat järjestää sähkö- ja elektroniikkalaitteiden sekä pienakkujen ja paristojen kierrätyksen entistä keskitetymmin.

- Jatkossa useissa Euroopan maissa toimivat asiakkaat voivat esimerkiksi rekisteröityä ja raportoida keskitetysti, mikä keventää heidän resurssejaan, Elker Oy:n toimitusjohtaja Sakari Hietala sanoo.

Suomessa palautetut, käytöstä poistetut laitteet käsitellään edelleen Suomessa. Hietalan mukaan WEEE Europe AG:n yhteistyökumppanit ovat kunkin maan lainsäädännön ja käytäntöjen parhaita asiantuntijoita. Kumppanit ovat Elkerin tavoin voittoa tavoittelemattomia organisaatioita.

 

 

Helpottaa kansainvälisillä markkinoilla toimivien yritysten arkea

WEEE Europe AG perustettiin Münchenissä syksyllä 2013 järjestämään SE-laitteiden sekä pienakkujen ja paristojen kierrätystä Euroopan laajuisesti, tällä hetkellä jo 15 maassa.

- Yksi tärkeimmistä tavoitteistamme oli jo perustamisvaiheessa laajentua nopeasti ja tarjota tehokas Euroopan laajuinen palveluratkaisu. EU-maiden monimutkaiset ja toisistaan eroavat maakohtaiset vaatimukset tuottavat hankaluuksia yrityksille. Meidän kauttamme yritykset saavat käyttöönsä palvelut, jotka takaavat paitsi syvällisen ymmärryksen Suomen lainsäädännöstä myös suurimpien ja vaikutusvaltaisimpien EU-maiden vastaavista, WEEE Europen toimitusjohtaja Christian Ludwig sanoo.

 

WEEE:n jäsenet ja yhteistyökumppanit tammikuussa 2015:

1. Itävalta: Umweltforum Haushalt

2. Tsekki: Asekol

3. Tanska: Elretur

4. Suomi: Elker

5. Ranska: Eco-systèmes

6. Saksa: Zentek GmbH & Co. (yhteistyökumppani)

7. Iso-Britannia: Repic

8. Irlanti: WEEE Ireland

9. Italia: Remedia

10. Alankomaat: Wecycle

11. Norja: Elretur

12. Slovakia: Asekol

13. Espanja: Ecotic

14. Ruotsi: El Kretsen

15. Sveitsi: Swico, SENS eRecycling

 

In English: Current in the English pages

Takaisin

PALVELUYHTIÖ ELKER

Palveluyhtiö Elker Oy organisoi sähkö- ja elektroniikkalaitteiden keräystä ja kierrätystä sekä huolehtii muista tuottajavastuun velvoitteiden toteuttamisesta käytännössä. 

Elkerin omistavat tuottajayhteisöt SELT ry, ICT-tuottajaosuuskunta ja FLIP ry, jotka ovat siirtäneet tuottajavastuuvelvoitteet sopimuksin Elker Oy:n hoidettaviksi. Yhden tuottajayhteisön kanssa siirtosopimuksen tehnyt yritys saa käyttöönsä myös muiden Elkerin edustamien tuottajayhteisöjen palvelut.

Elker hoitaa tuottajavastuuta asiantuntevasti yli kymmenen vuoden kokemuksella ja pyrkii kaikessa toiminnassaan SER:n ympäristövaikutusten minimoimiseen.

Lue lisää Elkerin toiminnasta

YHTEYSTIEDOT

Elker Oy
Teknobulevardi 3-5
01530 Vantaa

puh: 010 249 1700
fax: 010 249 1719

sähköposti: info@elker.fi

Katso kaikki yhteystiedot

Top